Humpparalli

”Raatalan Humpparalli 2018” on viikon kestävä festivaalityyppinen musiikkiin ja tanssiin painottuva tapahtuma. Järjestäjänä toimii Humppamusiikin ystävät ry.

Tapahtuman sijaintipaikka on ”Kauppilan lato” ympäristöineen. Aito perinteinen 200 neliön puimalato hyvällä tanssilattialla ainutlaatuisessa maalaisympäristössä. Paikka on tunnettu tanssitoiminnasta jo vuodesta 1974 lähtien.

Tapahtuma löytyy Varsinais- Suomesta Salon kaupungista Raatalan kylästä osoitteesta Mäentie 210

Viikon aikana esiintyy 21 tanssiorkesteria eli kolme per joka ilta klo. 19.00- 01.00 välillä.

Tapahtumassa soi musiikki ympäri vuorokauden. Iltaisin esiintyvät orkesterit ja muulloin soi levymusiikki. Ohjelmisto koostuu humpan lisäksi normaalista lavatanssimusiikista.

Tanssiladon lisäksi pihalla on katettu ulkolava tanssimiseen ja siinä on koko ajan  ympärivuorokautinen tanssimahdollisuus. Esiintyjien aikana tämä on maksullinen mutta muina aikoina ilmainen.

Jokaisena iltana järjestetään rallin pikataival  Humppaspurtti” minkä aikana tanssijoilla on mahdollisuus mitata oma humppakunto. Spurtin kesto on noin 25- 35 min.

Lauantaina 7.7.klo. 17.00 alkaen on harrasteajoneuvokokoontuminen joihin osallistuvilla on ilmainen sisäänpääsy ulkoalueelle.

Kahviaitta ja tanssipaikan kahvio-ravintola ovat avoinna iltaisin tai tilauksesta muuna aikana.

Tapahtuma- alueen ympäristössä on laajat nurmikentät käytettävissä harrasteajoneuvojen tai matkailijoiden parkkeeraukseen ja leiriytymiseen. Vesi- ja sähköliittymä löytyy.

Ympäristö on luonnonkaunista Varsinais- Suomalaista pelto ja jokivarsimaisemaa.

Päivittäin paikalla on myös museoajoneuvoja, – traktoreita ja vanhoja työkoneita.

Ulkoalueella olutteltta ja oma ohjelmalava missä ohjelma on enemmän pop- rock henkistä.

Tanssikursseja järjestetään tiistaina, keskiviikkona ja torstaina ennen tanssien alkua klo. 17.00 alkaen.

Paikalla koko viikon ajan on  ”humppakoju”, missä tietoiskuja yhdistyksestä ,paikasta ja humppatietovisailukaavakkeita, palautelaatikko, esiintyjien mainoksia, muuta materiaalia edellisvuotisista ralleista ja tietoa paikallisista nähtävyyksistä.

Humppatietovisailun parhaat palkitaan ja arvonta kaikkien osallistuneiden kesken viimeisenä päivänä.

Mahdollisuus Karaokeen joka ilta.

Tapahtuman yhteydessä on myös päivätapahtumana yhteislaulutilaisuus jonain päivänä.

Myös tänä vuonna järjestetään Angelniemen Ankkureiden kanssa maanantairastit 9.7. suunnistustapahtuma Humpparallin yhteydessä.

Paikoitus on ilmainen yleisölle ja matkailijoille.

Sähköllä varustettujen vaunupaikkojen vuokra 5 e/ vrk

Pääsylipun hinta ulkoalueelle La ja Pe 5 euroa, ulkoalue ja tanssilippu yhteensä 15 euroa. Viikon tanssipassi 70 euroa. Alle 12- vuotiailla on ilmainen sisäänpääsy.

7.7. lauantaina harrasteajoneuvoille tulleille on  ilmainen pääsy ulkoalueelle ja muille ulkoalueen pääsymaksu on 5 euroa. Sunnuntaista torstaihin on ulkoalueelle vapaa pääsy.

Rallin tapahtumia voi seurata myös netti- tv:n ja radion välityksellä www.humpparalli.in

 

Lisätietoja saa sivuilta www.humppa.fi ja Yhdistyksen puheenjohtajalta Kimmo Haapanen nro 050 4016303, kimmo@suomenesityspalvelu.fi tai sihteeriltä Juha Vähä- Heikkilä nro 0500 901747, jvh@suomenesityspalvelu.fi